Kärppä-jahdin kautta maaottelutauolle
Torstain kierroksella TPS:n tylyin 5-1 numeroin SM-liigan kärkiottelussa nuijinut Lukko matkaa lauantaiksi Ouluun kovakuntoisen Kärppien vieraaksi.
Lue lisääTorstain kierroksella TPS:n tylyin 5-1 numeroin SM-liigan kärkiottelussa nuijinut Lukko matkaa lauantaiksi Ouluun kovakuntoisen Kärppien vieraaksi.
Lue lisääRauman Lukko sai isännöidä länsirannikon kuumassa taistossa rakkaita naapureitaan Turusta. Sarjakolmonen TPS lähti haastajan roolissa kotijoukkueen kaatoon.
Lue lisääSM-liigan ykkösenä porskuttava Rauman Lukko jatkaa otteluitaan torstaisella länsirannikon taistolla, kun Äijänsuolle saapuu rakas naapuri Turun Palloseura.
Lue lisääRauman Lukko on vuokrannut sopimuspelaajansa Tomi Mustosen Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Björklövenin miehistöön täksi kaudeksi.
Lue lisääLukon A-juniorit pelasivat viikonloppuna kaksi vierasottelua. Perjantaina vastassa Tampereella oli Ilves, jonka pikkuketut murskasivat lukemin 0-7 ja lauantaina JyP, josta voitto otettiin lukemin 2-3.
Lue lisääTempo kohtasi sunnuntaina kotonaan sarjataulukossa yläpuolella olevan Seinäjoen Kiekon.
Lue lisääTempo otti lauantaina mukaansa tärkeät kolme pistettä Kangasalasta, kun sarjajumbo HC Eagles nöyrtyi selvästi Tempolle lukemin 4-9.
Lue lisääSalBa sai kotiluolaan vastaan Sheriffsin kaarinasta. Ottelu päättyi SalBan voittoon 7-4.
Lue lisääOttelun ratkaisuksi nousi Miikka Männikön tekemä ylivoimamaali toisessa erässä ja molempien joukkueiden läpi ottelun nähty todella tiukka puolustuspelaaminen.
Lue lisääSalBan kauden ensimmäinen kotiottelu näkee päivänvalon kauppiksen parketilla kun vastaan asettuu Sheriffsit Kaarinasta.
Lue lisääPallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen valmentajaksi on nimitetty Pasi Lehtonen. Hän saa avukseen pelaaja-valmentajaksi Saku Peltosen.
Lue lisääPorin Ässistä ei ollut Lukon pysäyttäjäksi perjantai-illan kuumassa kohtaamisessa. Lukko latoi taululle 4-2 -lukemat ja porilaisten orastava voittoputki sai tylyn lopun.
Lue lisääRaumalaisten ja porilaisten kiekkofanien ajoittain varmasti ikuisuudeltakin tuntunut viikon mittainen odotus palkitaan vihdoin ja viimein perjantaina, kun rakkaat kiistakumppanit ottavat yhteen kettupaitojen kotiluolassa Äijänsuolla.
Lue lisääJääkiekon a-juniorien SM-sarjassa pelattiin keskiviikkona ottelu, jossa olivat vastakkain tasapisteissä olevat Lukko ja Tappara.
Lue lisääLukon A-juniorit matkasivat lauantaina SaiPan vieraiksi Lappeenrantaan.
Lue lisääVT-HT jäi lauantaina kotonaan ilman pisteitä, kun sarjassa viimeisenä oleva Waasa Red Ducks voitti Tempon lukemin 1-3.
Lue lisääLukko matkasi lauantaina liigan kärkiotteluun Helsinkiin IFK:n vieraaksi. Kiistaton liigan kärkijoukkue kohtasi Nordenskiöldinkadun hallissa sarjakolmosen.
Lue lisääSalBa kärsi katkeran tappion salibandyn II-divisioonan ottelussaan Mynämäellä. Kotijoukkue Wirmo vei voiton jatkoaikamaalilla lukemin 7–6.
Lue lisääEnnätyksellisesti kauden aloittanut Lukko kohtaa lauantain kärkiottelussa loistavaan vireeseen äityneen Helsingin IFK:n.
Lue lisääRauman Lukko sai torstai-iltana isännöitäväksi Tampereen Ilveksen. Ottelu oli yhdellä tapaa erikoinen huikeassa lennossa olevalle kotijoukkueelle.
Lue lisää© 2025 UrheiluRauma.com.