Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko hakemaan pisteitä Oulun Raksilasta

 
Lukko hakemaan pisteitä Oulun Raksilasta

Tiukassa voittoputkessa lentävä Rauman Lukko haastaa keskiviikkoillan ottelussa puolen suomen ylpeyden Oulun Kärpät. Kauden tähän astisissa otteluissa oululaiset ovat olleet kettupaidoille lähinnä pieni suupala. Kärpät on kuitenkin pelannut vahvasti ja on nytkin vaikea vastustaja.

Lukon hieno jakso sai jatkoa lauantaina Espoossa kun hankalaksi vastustajaksi tällä kaudella osoittautunut Blues kaatui vihdoin selvästi 2-4. Hienoa ottelussa oli myös nuoren Eero Elon onnistuminen jo toisessa ottelussa peräkkäin. Lahjakkaan hyökkääjän terävä rannelaukaus olisi voimakas ase myös Kärppiä vastaan.

Kaksi viimeistä ottelua ovat kettupaidoilta osuneet joukkuetta vastaan, jonka maalin suulla on kiekkoja torjunut raumalaislähtöinen maalivahti. Atte Engren sekä Iiro Tarkki joutuivat kuitenkin toteamaan sarjakärjen pahaksi vastustajaksi. Oulussa olisi ollut vuorossa Tuomas Tarkki, mutta kassari joutuu olemaan pari viikkoa pois polvivamman vuoksi.

Kärppien peli on sujunut ailahdellen. Voitot ovat tulleet Ässistä ja SaiPasta, mutta tappiot taas tulleet Tapparaa, JYPiä ja Jokereita vastaan. Kärpät elää ulkomaalaispelaajiensa varassa. Pavel Rosa on ollut odotetun hyvä ja lisäksi kesken kauden tullut Lukas Kaspar on ollut yllättävän tehokas.

Lukolla näyttäisi olevan pullat hyvin uunissa tällä hetkellä. Reservissä lepää monta hyvää jätkää ja kärkikenttien peli sujuu. Maalilla Mikael Tellqvist vakuuttaa matsista toiseen. Lukko lähtee päättäväisesti Ouluun hakemaan kolmea sarjapistettä, sillä vähempi ei varmasti kelpaa.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Oliver Sunin sopimus purettu

Oliver Sunin sopimus purettu

Rauman Lukon ja Oliver Sunin välinen pelaajasopimus on purettu.

Lue lisää
Joni Ortio vahvistamaan Lukon maalivahtiosastoa

Joni Ortio vahvistamaan Lukon maalivahtiosastoa

Joni Ortio saapuu Raumalle ja Lukkoon loppukauden sopimuksella. Kokenut 33-vuotias maalivahti on pelannut pitkään ulkomailla ennen tätä kautta.

Lue lisää
Rafael Eerola on Lukon uusi toimitusjohtaja

Rafael Eerola on Lukon uusi toimitusjohtaja

Rauman Lukko Oy:n hallitus on kutsunut Rafael Eerolan yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.2.2025.

Lue lisää
Vahvistusta puolustukseen - Éric Gelinas saapuu Lukkoon

Vahvistusta puolustukseen - Éric Gelinas saapuu Lukkoon

189 NHL-ottelua pelannut 193-senttinen ja 103-kiloinen kanadalaispuolustaja loppukaudeksi sinikeltaisiin.

Lue lisää
Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää