Lukko lauantaina TV-kameroiden edessä Raumalla
Lukko lähtee levänneenä viikonvaihteen tuplakierrokseensa, kun ensin perjantaina kohdataan Tappara Hakametsässä ja heti lauantaina saapuu JYP Äijänsuolle.
Lue lisääLukko lähtee levänneenä viikonvaihteen tuplakierrokseensa, kun ensin perjantaina kohdataan Tappara Hakametsässä ja heti lauantaina saapuu JYP Äijänsuolle.
Lue lisääLukko sai lauantai-illan taistoon Helsingin IFK:n vieraakseen. Tällä kaudella tuttuun tyyliin kettupaidat olivat jälleen todella tylyjä isäntiä.
Lue lisääSalBa kohtasi sunnuntaina kauppiksen salissa salibandyn kakkosen ottelussa lohkon kärkijoukkue SBS Wirmon Mynämäeltä.
Lue lisääKaksi samantyyppisistä joukkuetta tulee olemaan vastakkain huomenna ja HIFK tulee varmasti täynnä tarmoa Raumalle, kun ovat hävinneet meille jo kolmesti tällä kaudella, totesi puolestaan Urama tulevasta lauantain pelistä.
Lue lisääRauman Lukon hyökkääjä Juuso Rajala siirtyy loppukaudeksi mestisseura Lekiin.
Lue lisääHyvä alivoimapeli ja terävyys maalipaikoissa takasivat Lukolle 2-2 -tuloksen varsinaisella peliajalla. Ottelu päättyi lopulta Kärppien jatkoaikavoittoon maalein 3-2.
Lue lisääTiukassa voittoputkessa lentävä Rauman Lukko haastaa keskiviikkoillan ottelussa puolen suomen ylpeyden Oulun Kärpät.
Lue lisääRuotsin Elitserienin Timråssa kaksi viikkoa vuokralla ollut Patrik Nevalainen palasi Raumalle.
Lue lisääVT-HT:n pistetili karsintasarjassa ei avautunut vieläkään, vaan joukkue teki turhan reissun Porvooseen, jossa kotijoukkue Hunters vei pelin selvästi lukemin 8-2.
Lue lisääLukko jatkoi voittoputkeaan upealla 4-2 -vierasvoitolla Bluesista. Kettujoukkueen sankariksi nousi jälleen kerran maalin makuun päässyt Eero Elo.
Lue lisääRauman Lukko sai perjantaina Turun Palloseuran vieraaksi aina kiihkeään länsirannikon taistoon.
Lue lisääHuomenna perjantaina Lukko saa vastaansa Äijänsuolle tiukkaan Länsirannikon paikallisvääntöön TPS:n.
Lue lisääRauman kauppiksen salissa pelattiin niesten kakkosen salibandyottelu, jossa SalBa sai vastaansa porilaisen Koivulan Potkun.
Lue lisääVastaan asettuu Kopo Porista. Kauden avausottelussa SalBa vei ottelun nimiinsä 1-4.
Lue lisääLukon ”isot tykit” Kurtis McLean ja Justin Morrison olivat elementissään, kun Lukko nappasi maukkaan 4-3 -jatkoaikavoiton Pelicansin vieraana. ”Mo” järjesteli ja ”McClean” puhdisti palkintopöydän hurjalla lämärillään.
Lue lisääTempo aloitti karsintasarjansa kahdella harmittavalla tappiolla Lauttakylän Lujaa ja Forssan Palloseuraa vastaan.
Lue lisääRauman Lukon ja Lahden Pelicansin kauden ensimmäinen koitos Lahdessa päättyi Lukon murskavoittoon 3-7.
Lue lisääRauman Lukko ei häkeltynyt Ilveksen 2-1 -johtoasemasta, vaan punnersi kolmannessa erässä ensin tasoihin ja lopulta Tomi Pettisen maalilla 3-2 -voittoon.
Lue lisääLukon legendaarisella kotiareenalla Äijänsuolla on lauantaina edessä mielenkiintoinen liigakamppailu, kun sarjakärjessä viime aikojen tuloksellisesti heikoista otteista huolimatta selkeällä erolla muihin joukkueisiin viilettävä kettulauma saa vastaansa sarjan hännille juuttuneen Ilveksen.
Lue lisääRauman Lukko matkasi tiistaiseen vierasotteluun Helsingin valoihin. Hartwall Areenalla käyty kamppailu kääntyi lopulta isäntäjoukkue Jokereiden eduksi lukemin 6-3´.
Lue lisää© 2025 UrheiluRauma.com.